Koiran kasvatusta vai jalostusta?

Jalostuskoiran tittelin kuuluisi olla koiran arvonimi, joka osoittaisi, että kyseisellä yksilöllä on todistettavasti jalostusarvoa, ja erityistä annettavaa rodulle. Oikeassa elämässä totuus on vaatimattomampi, ja jalostuskoira on usein vain yksilö, joka on tuottanut jälkeläisiä.

Ongelmakoiria ja koiraongelmia

Rodunjalostus on saanut negatiivisen leiman viimeaikoina voimakkaasti esiin nousseiden, tiettyjen rotujen terveysongelmien, sekä yleisesti koirien erilaisten käyttäytymishäiriöiden vuoksi. Rodunjalostusta pidetään pahana asiana, joka ajaa koiria tuhoon ja yhteiskuntakelvottomiksi. Kuka on ymmärtänyt rodunjalostuksen ja koko termin väärin? Media, yleisö, vai kasvattajat itse – ehkäpä  kaikki yhdessä?

Käyttäytymisongelmien suurin paha on nykypäivän normit koiranpidolle. Koirat on asetettu ihmisen rooliin, ja vaikka ihmisille asetetaan käyttäytymissääntöjä ja rajoja, koirille niitä ei kuitenkaan enää sallita! Kaikkien koirien pitää saada rehottaa… Tästä johtuva ongelmakäyttäytyminen ei ole rodunjalostuksen syy. Koirien kurittomuus, sekä kasvattajien piittaamattomuus pennunmyyjänä on johtanut koiraongelmat siihen pisteeseen, jonka vuoksi mediassa nyt itketään.

Jalostus on positiivista

Rodunjalostus tarkoittaa julkisuudessa kritisoituja asioita kaikin tavoin päinvastaisia pyrkimyksiä. Hyvä jalostus on rodun parantamista kaikilla osa-alueilla, ja käyttötarkoituksesta riippuen keskittymistä koiran oikeisiin jalostuksellisiin tavoitteisiin. Tärkeimpiä ovat rodunomaiseen käyttöön sopiva luonne, terve ja toimiva rakenne, pitkäikäisyys, sekä normaali kyky tuottaa jälkeläisiä. Se, joka toisin toimii, on ainoastaan koirien tarpeeton lukumäärän lisääjä, ja näiden kasvattajien syyksi voi laittaa monen rodun huonon tilan ja maineen.

Jalostuskoiran merkitys

Jalostuskoiran määritelmään ja valintaan vaikuttavat monet asiat. Kasvattajan oma näkemys ja tavoitteet muodostava kasvatustyön perustan. Samalla kasvattaja on tullut luoneeksi jalostustavoitteet myös koirilleen, joka tarkoittaa, että niiden kaikki ominaisuudet ovat tiedossa, ja partnerin valinnassa voidaan välttää ainakin samankaltaisia puutteita, ja vastaavasti tukea vahvuuksia.

Ensisijainen tavoite tulisi olla hyvä pentue kokonaisuutena. Huippuyksilöt ovat bonusta. Jalostuksen näkövinkkelistä pentueen ainoat huippuyksilöt harvemmin ovat itseään parempia periyttäjiä – etenkään käyttöpuolella. Monesti jalostussuunnitelmia rakennetaan urosten varaan, mutta narttua ei pidä arvioida yhtään kevyemmin perustein. Jalostuksen eteenpäin viemisen kannalta tärkein ei lopulta ole itse jalostusyksilö, vaan sen jälkeläiset. Viedäkseen kehitystä parempaan, jalostuskoirien on siis oltava ominaisuuksiltaan aina rodun keskitasoa parempia.

Kasvattajan kriteereillä

Kasvattaja katselee koiria useimmiten eri näkökulmasta, kuin perusharrastaja. Omaksi tavakseni on muodostunut seurata koirien treenejä kentällä, ja luokitella niitä eri kategorioihin, kuten kisakoiriksi, tai potentiaalisiksi jalostuskoiriksi. Se lisää itse asiassa hauskuutta ja mielenkiintoa harjoitusten seuraamiseen!

Kisakoirassa ei sinänsä ole mitään huonoa. Ilman tuloksia ei ole jalostusta, vaikka todellisuudessa asia ei ihan näin kirjaimellisesti menekään. Useimmat kuitenkin tähtäävät koirineen viheriöille, ja pokkaamaan parhaat mahdolliset pisteet, kenties muutaman mitalin siinä samalla. Itselleni termi ”kisakoira” kalskahtaa korvaan kuitenkin vähän köykäiseltä, kun arvioin koiraa jalostuksen kriteerein.

Kuvituskuva – sukutaulun koirat eivät liity postaukseen.

Uroksen omistajan etiikka

Kasvattajan vastuuta kuulutetaan ensimmäisenä, kun puhutaan pentujen terveydestä, myynnistä sopiviin käsiin, tai ylipäätään jalostusvalinnoista. Olen itse ollut myös jalostusuroksen omistajan roolissa, ja ihmettelen, miksi uroksen luovuttamista jalostuskäyttöön ei juurikaan käsitellä tai kritisoida. Uroksen omistajalla on tasan samat mahdollisuudet, ja myös oikeudet vaikuttaa syntyviin yhdistelmiin. Jos narttu on hyvä, uroksen omistajalle on arvostuksen osoitus, että urosta tiedustellaan partneriksi. Jos narttu ei täytä uroksen omistajan mielestä syystä tai toisesta jalostuskoiran kriteereitä, on uroksenomistajan oikeus kieltäytyä.

Nartun omistajat tuntuvat usein kuitenkin olevan ikään kuin oikeutettuja käyttämään valitsemaansa urosta. Osa heistä ei ymmärrä, tai tahdo hyväksyä kieltävää vastausta. Uroksen omistajan huonoja perusteita luovuttaa urosta käyttöön ovat usein helppo raha astutuspalkkion muodossa, tai yksinkertaisesti ikävän ihmisen maineen välttäminen. Jos jalostukseen suunniteltu narttu on vähemmän hyvä, voi hyvällä jalostusuroksella olla enemmän annettavaa, kuin jos narttu astutettaisiin kehnommalla vaihtoehdolla. Näinkin voi joskus olla, ja jokaisen uroksenomistajan oma etiikka määrittelee kulloisenkin ratkaisun näissä asioissa. Suomi on pieni maa, joten vaihtoehdot ovat moninaiset. Joskus myös nartun omistajan kasvatusperiaatteet, tai ”pärstäkerroin” saattavat ratkaista. Itse olen kieltäytynyt useamman kerran omien urosteni astutuspyynnöistä, ja kerran on käynyt toisin päin, tiedustellessani urosta omalle nartulleni.

Jeff Eqidius

Jalostusnarttu on vähintään yhtä tärkeä

Nartun omistajat luettelevat mielellään asioita, joita yhdistelmässä tavoittelevat, tai miten toivovat urosvalinnan korvaavansa nartun heikkouksia. Vaikka uros saa yleensä enemmän jälkeläisiä, pidän nartun osuutta jalostuksessa, ja yhdistelmässä merkityksellisempänä juuri päinvastaisesta syystä. Nartun on huomattavasti pienemmällä jälkeläismäärällä osoitettava jalostusarvonsa. Hyvin periyttävä uros voi korvata nartun puutteita, mutta jos uros ja narttu ovat ominaisuuksiltaan kovin eritasoisia, suurella todennäköisyydellä myös pentue on epätasalaatuinen. Paras lopputulos saavutetaan yhdistelmässä kahdella tasavahvalla, ja mahdollisimman hyvällä, yksilöllä. Taustoja ja muita tekijöitä unohtamatta.

Tosiasia on, että nartun puutteita annetaan helpommin anteeksi, kun taas urosta tarkastellaan ”suurennuslasilla”. Kun näemme mukavan oloisen pennun, tai mielenkiintoisen koiran treenit, mielenkiintoa osoitetaan useimmiten kysymällä ”minkäs uroksen jälkeläinen se on?”. Vaikka narttu olisi yhdistelmässä lopulta vahvempi periyttäjä, saa uros automaattisesti osuutensa kunniasta. Vastaavasti, jos yhdistelmä epäonnistuu, löytyy syyllinen helposti toteamalla – ”no nehän ovat sen uroksen jälkeläisiä…”.

Pussi Eqidius

Missä leivotaan hyviä jalostuskoiria?

Millainen näppituntuma Sinulla on koiramateriaalista omien treenikenttähavaintojesi perusteella? Oletko laittanut merkille, millaisia ensireaktioita nuoret koirat tarjoavan ensimmäisissä suojeluharjoituksissaan, ja miten maalimiehet vastaavat eri tyyppisten koirien valmiuksiin? Ja varsinkin, millaiset koirat päätyvät ”vaihtoon”? Millaisista nuorista koirista on kasvanut tämän päivän jalostusyksilöitä, ja millaisia koiria on kasvamassa tulevaisuuden varalle?

Tulevan jalostusuroksen pikkuaskeleita

Oma maku paras maku

Vaikka oma makuni onkin hieman rajoittunut, on hyvä, ettei hyvän periyttäjän absoluuttista kaavaa ole olemassa. Kun tietyt kriteerit täyttyvät, voivat erityyppiset koirat täyttää jalostuskoiran määritteen. Itse arvostan jalostuskoirana aktiivista, vahvaa, kaksiviettistä ja dominoiva koiraa, joka on mieluiten ns. B-tyypin koira. On ymmärrettävää, että tämän tyyppinen yksilö ei ehkä hurmaa saalisloikillaan, tai työskentele painostavasti vielä puolen- tai edes vuoden ikäisenä. Hyvät jalostuskoirat voivat näyttää nuorina, ja kehityskaarensa aikana hyvinkin erilaiselta, kuin valmis lopputulos. Kasvaessaan oikeassa treeniympäristössä tällaisesta aineksesta on kuitenkin mahdollista tulla myös erittäin vaikuttava urheilukoira, ja unohtumattomien kilpailusuoritusten tekijä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.