Pölyttyneitä koiramuistoja

Taitaa olla ihan yleistä, että muuttojen yhteydessä pyritään hankkiutumaan eroon turhasta krääsästä. Yksi syy, miksi olen tykännyt maisemanvaihdoksista. En ole mielestäni ihan mahdoton hamstraaja, mutta koirapapereiden suhteen täytyy myöntää, että olen taipuvainen säästämään kaiken. Käytännössä kaiken pienistä muistilappusista satoihin, ellei jopa tuhansiin ”A-nelosiin” sukutauluista, sähköposteista, urosselvityksistä, yhdistelmäsuunnitelmista, jne.

Välillä on pakko siivota. Usein luistelen hommasta jollakin verukkeella, ja helpompien asioiden ajattelulla, mutta nyt ei käynyt niin. ”Voima” veti alakerran varastoon, jossa jo pienoisessa alkavassa kaaoksessa odotteli kokoelma laatikoita ja tavaraa. Siirtelin muutamaa boksia, ja törkkäsin auki isoimman muovisen säilytyslaatikon.

Vapaasti arkistoituja aarteita

Ja voi että, mitä kaikkea ”arkistosta” löytyikään! Mappeja, kansioita, ja videoita. Laatikosta löytyi myös erityisen mieluinen sisältö – ulkomaisten kasvattajien ja jalostusurosten omistajien kanssa käytyä kirjeenvaihtoa ajalta ennen sähköpostia! Ja niinhän siinä kävi, että pienen tomutuksen jälkeen ryhdyin pläräämään jo pölyttymään päässeitä aarteita, ja lueskelemaan osin yli 25 vuoden takaisia kirjeitä.

Maistiaisia

Aikanaan kävin erästä kasvattajakirjeenvaihtoa Saksaan, kun autoin Erjaa ja Kalevia heidän urosvalinnassaan Eroicalle. Tapaan kuului laittaa kirjeen mukaan tiedot nartusta kuvineen ja sukutauluineen. Kirjekaverini oli silloin jo 35 vuoden ajan ollut SV:n jäsen, ja omien sanojensa mukaan kouluttanut yli 60 koiraa suojelukokeeseen ja jalostustarkastukseen. Kirjoitin kysyäkseni hänen mielipidettään ja tietojaan muutamasta urosehdokkaasta, joita hän oli omille nartuilleen käyttänyt, ja sain pitkä(hkö)n luennon mm. siitä, kuinka linjat ovat jakautuneet, ja että käyttö-näyttö-yhdistelmät eivät voi toimia. Tiesin, ja samaa mieltä, täysin. Kasvattaja totesi, että nartun taustat ovat kovin näyttelylinjaiset, ja oli siinä oikeassa. Sitä hän ei kuitenkaan tiennyt, että Eroica oli silloinen ”helmi sikojen joukossa”, näyttelytaustaisenakin. Mutta minkäs teit, eipä meillä suomessa tuohon aikaan ollut käyttölinjaisia uroksia, saati narttuja, ja parhaamme yritettiin jalostusmateriaalin suhteen. Eroican partneri ei löytynyt kyseisen kirjekaverin avustuksella. Anton v. Pendel Bach oli ihan omin päin tehty valintamme, mutta valitettavasti yhdistelmästä syntyi vain yksi pentu, joten jälkipolville ei siltä osin jäänyt enempää kerrottavaa.

Kuvissa SPL-maalimiesten pätevöintitilaisuus vm. -92, Raymondan Eroica ja Kalevi Kannasoja, pätevöitymässä Vesa Laaksonen ja tarkkailijoina Jari Iisakkala sekä Tapio Toivola.

Olisiko siinä ajatusta…

Mietin, miksipä ei näitä muistoja ja kerättyä materiaalia voisi fiilistellä ihan julkisestikin. Niistä voisi aloittaa vaikka blogin kirjoittamisen ja katsoa, kuinka pitkälle juttua riittää. Tavallaan kylläkin vähän vanhan kertausta, koska aikanaan näitä aiheita tuli jo käsiteltyä, kun ”paasasin” käyttölinjoja ja terveysasiaa. Se oli 90-lukua se, ja sitä aikaa, kun vastaanotto täällä kyseisille aiheille oli enimmäkseen negatiivinen. Monikos muistaa, ja tunnistaa. Nyt puhutaan jo yleisesti ja sujuvasti, ja tutkitaankin. Onko asiat muuten muuttuneet? Hmm.. ainakin niin, että jokin aika sitten rotumääritelmän mukaan virheellisistä pitkäkarvaisista on saatu tehtyä oma, rodunomainen karvamuunnoksensa. Mielenkiintoisesti valikoivaa on tuo rodun kehittäminen. Tästä saisi helposti pitkän monologin, mutta annan aiheen nyt ainakin toistaiseksi olla. Eikä ole koiraa karvoihin katsomista, vai miten se nyt meni.

Summa summarum

Materiaalia alakerran huoneessa riittää, ja sen verran tunnearvoa sillä on, että ajattelin järjestellä ja arkistoida sitä hieman huolellisemmin. Samalla voisin poimia jotakin myös muille luettavaksi. Ja tiedä häntä… mitä muuta tulee kirjoiteltua, jos vauhtiin pääsen. Jos joku tähän blogiin eksyy, niin tervetuloa mukaan 🙂 Kirjoittelen virallisesti itselleni, omaksi ilokseni ja arkistoidakseni muistoja, tietoja ja sattumuksia oman tähänastisen ”koiraurani” varrelta. Mielipiteet, aivan kuten ennenkin, tulevat edustamaan omaa näkemystäni Saksanpaimenkoirasta, käyttölinjoista, ominaisuuksista ja terveydestä. Kasvatustyöstä kirjoittamista voinen tuskin välttää, tai mielipiteitä kouluttamisesta ja koulutustyyleistä. Osansa tulevat saamaan varmaan myös maalimiehet ja ohjaajat. Ai ai ai… tuntuu siltä, että tätä kirjoittaessa pyyhkiytyvät pois myös omaan niskaan kertyneet pölyt 😉

Oletko jo katsonut näitä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.