Olenko pentujen teettäjä vai kasvattaja?

Miksi ryhdytään kasvattajaksi? ”Kattamaan koko maa kasvateilla”, vai tekemään työtä, jolla olisi positiivinen merkitys rodulle? Toisinaan olen pohdiskellut, miksi ihmeessä itse ryhdyin kasvattajaksi. Olisin varmasti päässyt paljon helpommalla, jos olisin hankkinut koirani muualta. Tarve vaikuttaa omaan koiramateriaaliin oli kuitenkin niin suuri, että kasvatustyö tuntui oikealta ratkaisulta. Hyviä narttuja on ollut useita, mutta olen toteuttanut omassa koiramateriaalissani melko ankaraa karsintaa. Kiinnostus yhdistelmien onnistumisesta, ja mieleisen koiramateriaalin valitseminen omaan harrastuskäyttöön ovat olleet syynä siihen, että olen jättänyt useita pentuja kotiin kasvamaan.

Hyvä narttu, vai kiva narttu?

Kannattaako muilla, kuin hyvillä nartuilla tehdä kasvatustyötä? No, ei, mutta sitä tapahtuu kuitenkin. Karsinnan tekeminen onkin yllättävän vaikeaa, kun kyse on omista valinnoista, eikä kaverin. Joidenkin mielestä kasvattamista on se, kun narttulinja etenee omien kasvattien kautta. Se on tietenkin yksi tapa. Oman ajattelutapani mukaa kasvattaja tekee hyvällä ja terveellä koiramateriaalilla harkiten ja tarpeeseen suunniteltuja pentueita yhdistelmistä, jotka – sen lisäksi, että edustavat hyvää koiratyyppiä, ovat myös terveitä ja ilman ilmiselvää terveysriskiä. Näin siitäkin huolimatta, että jokaisessa pentueessa olisi eri emä. Minulta on kysytty useasti, kumpaa arvostan enemmän: huippuyksilöä pentueesta, josta muut eivät osoita merkittäviä ominaisuuksia, vai yksilöä kokonaisuudessaan tasaisen hyvästä pentueesta. Vaikka tilanne ei todellisuudessa ihan näin yksinkertainen ole, vastaan kuitenkin aina valitsevani ennemmin kokonaisuuden, kuin yhden yksilön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.