Minä, kasvattaja

Olenko pentujen teettäjä, vai kasvattaja?

Tässä piilee suuri ero. Tällaisesta pohdinnasta lähtee helposti ns. mopo käsistä, sillä ensimmäisenä mieleen ryntää sellaiset koirien omistajat, jotka teettävät pentuja, jos sattuvat omistamaan nartun. Pienen – kuvitellun – lisätienestin mahdollisuus houkuttaa, jos ei tunne pentueen teettämisestä aiheutuvaa työmäärää, saati kustannuksia. Tuollaiset pentujen teettäjät ovat toki omasta perspektiivistäni todella kaukana, silti valitettavasti todellisia, ja runsaslukuisia.

Mutta jos pysytään Saksanpaimenkoirassa, ja tarkemmin vielä rodun harrastajapiirissä. Miksi ryhdytään Saksanpaimenkoirakasvattajaksi? Kattamaan koko maa kasvateilla, vai tekemään positiivista työtä rodun eteen? Toisinaan olen pohdiskellut, miksi ihmeessä itse ryhdyin kasvattajaksi. Olisin päässyt monella tavoin paljon helpommalla hankkimalla koirani muualta. Tarve vaikuttaa koiramateriaaliin on kuitenkin ollut niin suuri, että kasvatustyö on tuntunut omimmalta ratkaisulta.

Hyviä narttuja on ollut kasvattajataipaleen varrella monta, mutta olen toteuttanut jalostusmateriaalissani melko ankaraa karsintaa. Samasta syystä en ole valinnut lähinnä asuvaa urosta, vaan astutusmatkat ovat lähes poikkeuksetta suunnanneet ulkomaille, laadukkaamman valikoiman perässä. Kiinnostus yhdistelmien onnistumisesta, ja mieleisen koiramateriaalin valitseminen omaan harrastuskäyttöön ovat taas olleet syitä jättää aikanaan usein pentuja kotiin kasvamaan. Näin laskettuna kasvatustoiminta ei ole ollut ainakaan taloudellisesti kovin kannattavaa.

Hyvä narttu, vai kiva narttu?

Kasvatustyön perusta on hyvä narttu. Meillä harrastajilla olisi paljon helpompaa, jos näitä hyviä narttuja olisi, kuin omenoita puiden oksilla. No entäpä sitten omantunnon kysymys – kannattaako muilla, kuin hyvillä nartuilla tehdä kasvatustyötä? Vastaan, kun kerran kysyin – ei mielestäni, mutta sitä tapahtuu kuitenkin. Kuvaan astuu yllättävän monta mutkistavaa tekijää, jotka tekevät karsinnan suorittamisesta vaikeaa, kun kyse on omista valinnoista, eikä sen toisen kasvattajan. Mutta, omasta kokemuksesta voin kertoa, että kyllä jalostusnartun tunnistaa, kun sellainen osuu käsiin.

Mikä on Sinun punainen lankasi?

Joidenkin mielestä kasvattamista on se, että narttulinja etenee omien kasvattien kautta. Se on tietenkin yksi tapa, ja äärimmäisen hyvä sellainen, jos hyvää koiramateriaalia on riittävästi, ja vain ne todella laadukkaat yksilöt poimitaan jalostusmateriaaliksi. Oman ajattelutapani mukaan kasvattaja käyttää ominaisuuksiltaan vahvoja koiria harkiten, ja tarpeeseen, suunnitellen pentueita yhdistelmistä, jotka – sen lisäksi, että edustavat hyvää koiratyyppiä, ovat myös terveitä ja ilman ilmiselvää terveysriskiä. Näin ainakin itse koen jalostusmateriaalin pysyvän riittävän laajalla pohjalla, ja tarjoavan yhtälailla mahdollisuuksia onnistumiseen.

Minulta on kysytty useasti, kumpaa arvostan enemmän: huippuyksilöä pentueesta, jossa sisarukset eivät osoita mainittavia ominaisuuksia, vai hyvää yksilöä kokonaisuudessaan tasaisen hyvästä pentueesta. En ole koskaan ollut tällaisen valintatilanteen edessä omakohtaisesti, mutta jos päätökset olisivat ”mustavalkoisia”, valitisisin kokonaisuuden yhden yksilön sijaan.

Kasvattajan velvoitteet vs. muiden velvoitteet

Kasvattajan tie on raskas kulkea, sillä hän on vastuussa aivan kaikesta. On velvoitteita pennunostajia kohtaan, rodun terveyttä ja käyttöominaisuuksia kohtaan, rotujärjestöä kohtaan – niin, ja tietysti myös Kennelliittoa ja koko suomen kansaa kohtaan. Toisinaan kun tuntuu, että velvoitteet yltävät myös naapureihin, kadulla vastaan tuleviin koirallisiin ja koirattomiin kulkijoihin, ja koirista mitään ymmärtämättömiin tomppeleihin. Koiran omistaminen saati pitäminen normaalioloissa, harrastajan ominaisuudessa, ei ole tänä päivänä lainkaan yksinkertaista.

Olen tähän mennessä kasvattanut 18 Saksanpaimenkoirapentuetta, jota pidän erittäin maltillisena kasvatustyönä. Alusta pitäen itselle tärkeimpiä ovat olleet velvoitteet kasvattajaideologiaani kohtaan. Ihan jokaisena hetkenä ei ole ollut helppoa, kannustavaa, tai mukavaa. On ollut surua, stressiä, ja jopa jossain määrin ahdistusta. Mutta jos ajatellaan toisin päin, miten ovat esimerkiksi kennelliiton velvoitteet kasvattajaa kohtaan toteutuneet? Tästä aiheesta on varastossa muutama sananen sanottavaa.

Muistelen Kennelliiton sloganin lupailleen joskus puhdasrotuisten koirien kasvatustyön edistämistä ja tukemista. En koskaan päässyt perille, mitä sen oli tarkoitus pitää sisällään. Nykyään Kennelliitto elää hyvää elämää kaikkien koirien kanssa. Tästä osaan päätellä ainakin sen verran, että onhan se entiseen verrattuna taas askelen verran tuottoisampaa.

Oletko jo katsonut näitä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.