Jälkipuintien aika

Kiihkeästi odotetut IGP-mestaruuskisat tulivat, olivat, ja menivät. Näin lyhykäisesti todettuna. Yhden viikonlopun aikana osalle suojeluharrastuskansaa vuosien työ palkittiin ja toiveet toteutuivat, joidenkin tavoitteet ja odotukset murskaantuivat. Tai jos eivät aivan murskaantuneet, niin varmasti raskas pettymys valtasi hetkeksi mielen. Näin tosin käy joka vuosi, koska sellaista on koiraurheilu.

Joku on joskus sanonut jotakin ”kentänlaidalta huutelijoista”. Niitäkin on useamman sorttisia. Sellaisia, jotka huutelevat, koska voivat, tajuamatta silti aidon oikeasti kentän tapahtumista kovinkaan paljon. Ja niitä, jotka ovat muiden kanssa samaa mieltä, vaikka eivät olisikaan. On huutelijoissa niitäkin, jotka ovat itsekin joskus osallistuneet, ja olleet kentällä samassa asemassa, kilpailunumero kaulassa.

Perjantain kisayleisöä

Mutta. Niihin puinteihin.

Kisoista tihkui ikäviä yksityiskohtia, jonka johdosta olen melko vakuuttunut siitä, että nykyinen tuomaripoolimme ei kaikilta osin arvosta riittävästi koiraurheilijoitamme, ja heidän tekemäänsä työtä niin koirien, kuin itse mestaruuskilpailuihin osallistumisen eteen. Vähintäänkin ihmettelen käyttäytymistä, ja tapahtumia Paimiossa. Minne on kadonnut tuomareiden arvokkuus ja tyyli? Vuosi vuodelta on kasvanut tunne siitä, että Suomi on liian pieni maa omien tuomareidemme käytölle arvokilpailuissa. Paimion kisat valitettavasti alleviivasivat tämän ajatuksen. Silloin tällöin mestaruuskilpailuissamme vierailleet ulkomaiset tuomarit ovat toki hekin saaneet osakseen tylytystä, mutta yhdenkään en tiedä kohdelleen kilpailijoita, tai kilpailuorganisaatiota, kuten ”Paimion tapaukset”.

Epäonnistumisen hinta on liian kova

Voittajien on helppo hymyillä, mutta entä ne epäonniset? Säännöissä olisi paljonkin rukkaamisen varaa. Ensimmäisten joukossa se idioottimainen pykälä, joka yhden osasuorituksen epäonnistuessa keskeyttää kilpailijan koko kilpailusuorituksen. Millä oikeudella ”sedät” ovat menneet näin päättämään? Mestaruuskilpailuihin ei noin vain kävellä. Toki koirakkojen tasoerot ovat olemassa, mutta jokainen on suorittanut osallistumisoikeuteen vaaditut tulokset. Ilmoittautumismaksu on maksettu, paikan päälle on saatettu ajaa satojen kilometrien päästä, varattu majoitukset, järjestetty lasten ja koirien hoito kotiin jääneille, otettu vapaata töistä. Myös kisajärjestäjät ovat varautuneet ilmoittautumisten perusteella sekä aikatauluun, että jälkialueisiin. On suorastaan törkeää, että näiden panostusten jälkeen sääntöpykälä vie epäonniselta kilpailijalta mahdollisuuden suorittaa oma kilpailunsa loppuun. Asian merkitys vain moninkertaistuu, mitä isommista kisoista on kyse. Muistan, kun ennen vanhaa oli paheksuttua – epäurheilijamaista käytöstä – keskeyttää ohjaajan tahdosta. Näin ne takit kääntyvät.

Kisakokemus

Tänä vuonna kisojen tulostaso jäi hyvin vaatimattomaksi. Osasihan sitä kyllä vähän odottaakin, mitä nyt on seurannut alaosastokokeiden tuloksia. Kun ottaa vielä huomioon, että arvokilpailuissa riipaistaan yleensä ”kyläkokeiden” pistetasosta vielä sellaiset 5-10 pistettä pois, ei Paimion tuloslista enää olekaan niin yllätys. Kyllähän koirat osasivat, ja olivat energisiäkin, mutta johtuen tämän päivän säännöistä, ja ylettömästä tekniikan korostamisesta, kenttäsuoritukset tuntuivat virheiden pisteytykseltä. Toki näen itsekin eron virheettömän ja pikkuvikaisen suorituksen välillä, mutta siitä huolimatta päälimmäiseksi tunteeksi jäi, että tuomarointi on nykyään enemmänkin pisteiden rakastamista, kun koirien ominaisuuksien arvostamista. Noh, säännöt valitettavasti ovat tällä hetkellä sitä, mitä ovat, joten ”niillä mennään”.

Hyvät puitteet

Hyvät puitteet

Katselukokemuksen perusteella puitteet olivat erittäin hyvät, säästä puhumattakaan. Kilpailijat saattavat olla tästä eri mieltä, sillä olihan viikonloppu koirien kannalta melko helteinen. Ilmoitettu osallistujamäärä 43 oli jo lähtökohdiltaan vuosikausiin alhaisin. Kun tuosta määrästä normaalia useampi ohjaaja jätti kisapäivänä starttaamatta, muodostui kisoista ns. tynkämestaruudet. Katsojien kannalta kurja juttu, koska paikalle saavutaan sekä kannustamaan omia, mutta myös katsastamaan kotimaista koiramateriaalia, ja mielellään mahdollisimman runsaasti esiteltynä.

Kanttiini sai täydet pisteet

Penkkiurheilijan ja -kommentaattorin vinkkelistä

Omassa viikonlopun ohjelmistossa taistelivat SM-kisat vs. mökkitalkoot. Olin hyvissä ajoin päättänyt lähteä Paimioon, eli sopuottelun tuloksen piti olla kisat 1 – mökkitalkoot O. Olin paikalla heti perjantaina, jolloin suurin osa yleisöstä loisti vielä poissaolollaan. Suurimmat kiinnostuksen kohteet olivat luonnollisesti oma kasvatti, sekä treenikaverit koirineen, jotka olivat arvonnassa onnistuneet nappaamaan kenttäsuoritukset heti aloituspäivälle. Tarkoitus oli ajella kisakatsomoon myös sunnuntaina, vaan enpä sitten ajellutkaan, koska koiraurheilu on yllätyksiä täynnä. Kasvatti aloitti perjantaina C-osan pistein 95, mutta lauantain jälkisuoritus meni yllättäen alakanttiin (74 pist.) Epäonnistumisen johdosta kisojen toivottu loppusijoitus näytti luisuneen ulottumattomiin, josta johtuen ohjaajan päätti jättää sunnuntain B-osa suorittamatta, kaventaen oman kisakokemukseni yhteen päivään. Päätös jätti oikein herkullisen tilaisuuden spekulointiin ja jossitteluun, niin yllättäviä käänteitä vielä sunnuntainakin nähtiin.

A-osa:

Oma subjektiivinen mielipiteeni on, että onnistuessaan jälkisuoritukset ovat melko tylsää katsottavaa. Sen sijaan hieman haparoiva koira pitää tuomarin tarkkana ja punakynän liikkeessä. En ollut katsomassa itse jälkisuorituksia, mutta järjestäjien ennalta julkaisemien kuvien perusteella ainakin jälkialueet näyttivät ihanteellisilta. Tästä johtuen olin yllättynyt, miten paljon pistemenetyksiä ja epäonnistumisia pellolla kuitenkin tapahtui.

Sitten kuulin kilpailijoilta, jotka olivat keskustelleet jäljentekijöiden kanssa, että jäljet oli ohjeistettu tehtäväksi ”harppomalla”. Näin jäljestä tuli ”siksakkia”, ja esineet jäivät nekin tyhjän päälle, askelten väliin. Tämä johti puolestaan siihen, että edes jäljentekijät eivät löytäneet epäonnistuneiden jälkien esineitä, kun niitä piti kerätä pois. En enää ihmettele koirien hankaluuksia A-osassa, mutta sitäkin enemmän sitä, että mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?

Säännöt ovat olemassa tuomareita varten, mutta myös sen vuoksi, että koiria voidaan harjoittaa määrätyn kaavan mukaisesti. Sääntö ohjeistaa tekemään normaalisti käveltyä jälkeä, jolloin koiran on mahdollista suorittaa jäljestäminen askel askeleelta, keskittyneesti, maavainuisesti. – Suora lainaus IGP_2019_Kansainvälinen_käyttökoirakokeiden_koeohjeesta: ”Jälkiä tehtäessä on huomioitava, että jäljentekijän on liikuttava normaalisti kävellen. Myös kulmat on tehtävä normaalisti kävellen ja siten, että koira pystyy jatkamaan jälkityöskentelyä.” Mutta pitääkö nyt kysyä, mitä on normaalisti kävelty jälki? Miten Sinä normaalisti kävelet? Tai poljet treenijälkeä koirallesi? Tavallisesti lampsimalla, vai kuten ”Tom Bombadil”?

B-osa:

Niiltä osin, kun itse paikan päällä seurasin, oli tottelevaisuusarvostelun suhteen tasaisen tiukka linja. Kenttäosiot ovat arvokilpailuissa osasuorituksia, joiden arvostelukäytäntöä yleisökin pääsee läheltä ihmettelemään. Paimiossa arvostelu vaikutti olevan ainakin perjantaina tasainen, ja niiltä osin, kun kentän laidalta pystyi seuraamaan, annetut pisteet kulkivat linjassa. Koirat olivat pääsääntöisesti viettitasoltaan hyvää luokkaa. Kaikkia koiria ei sitä vastoin kiinnostanut teknisten hienouksien esittely, ja niiden monista omista ”tempauksista” johtuen pisteet jäivät silloin jo alle hyväksytyn.

C-osa: tekniikka mennyt viettiominaisuuksien ohi

Suojelun osalta nähtiin vaihtelevia esityksiä – viettivoimaisia koiria pienin kauneusvirhein, teknisesti virheettömiä ”virkamiehiä”, sekä suorituksia näiden väliltä. Kakkososan maalimies olisi saanut olla pitkässä kiinniotossa kuormittavampi ja rennompi, lähestyminen oli monen koiran kohdalla melkoista hiippailua. Niin, ja vieläkö suojelua pidetään rodunomaisena ominaisuus- ja jalostusmittarina? Pistää miettimään. Mestaruuskilpailuissa on ollut tapana palkita osa-alueiden parhaat suoritukset. Ehkäpä kriteerit ovat siirtyneet muihin tekijöihin, kun viettiominaisuusarvio C 95/vik4 on parempi kuin C95/vik5.

Vielä pienenä sivukommenttina: jos koirien suoritusten visuaalinen puoli toisinaan häiritsee, oman värinsä touhulle antaa myös joidenkin ohjaajien ylikorostunut ”urheilullinen käyttäytyminen”… En osaa sanoa, kumpi on häiritsevämpää katsella. Paimiossakin tällainen esitys nähtiin, ja täytyy todeta, että korrektin mestaruustason koiranohjaamisen raja ylitettiin.

Mutta kyllä koiraurheilu on mahtavan upeaa!

Kesän viimeiset lomapäivät, lähes hellettä, hyvä perjantain kisapäivä, ja tuttujen tapaaminen muutaman vuoden tauon jälkeen olivat oikein päteviä tekijöitä, jonka johdosta kisat jättivät mukavan muistijäljen. Kokonaisuutena jäi vaikutelma, että myös olosuhteet ja itse kisajärjestelyt olivat kohdillaan. Laskeskelin, että kahden vuoden kuluttua viimeistään olisin ehkä taas norkoilemassa kisakentän laidalla. Silloin kuitenkin jo itsekin numerolappu leuan alla. Nähtäväksi jää.

Onnittelut vielä kerran kaikille osallistujille, menestyneille, mitalisteille, ja MM-kilpailuihin lähtevälle joukkueelle. Peukku myös kisakoneistossa työskennelleille.

Oletko jo katsonut näitä

3 Comments

  1. Sari Ylivaara says:

    Mielenkiintoinen ja kattava kirjoitus kilpailuista. Kiitos:)! Itse en tunne lajia ja piti lähteä Turkuun siihen tutustumaan, mutta en sitten ehtinytkään. Todella harmillista, että jos kilpailuissa yksi osio epäonnistuu, ei pääse muita enää suorittamaan. Todella epäreilua! Ja myös outoa, että jälki oli tehty fiksusta tyylistä poiketen erityisesti näin tärkeissä kilpailuissa. Toivottavasti muutosta tapahtuu.

  2. reima halonen says:

    Moros!
    Toimin SPL IGP SM 2019 kokeen jälkivastaavana.
    Olin paikalla kun jälkituomari ohjeisti jäljentekijät.
    Kaikki jälkituomarin ohjeet tähtäsivät reiluun, tasapuoliseen ja hyvään mahdollisuuteen koirien onnistua.
    Valvoin jokaisen koejäljen teon.
    Jäljet tehtiin normaalisti astumalla, ei ”harppomalla”.
    Esineet jätettiin askelten väliin, kuten koeohje edellyttää.
    Katso linkki ja sieltä sivu 65: http://www.virkku.net/files/pk-kokeet_2019/IGP_2019_Kansainv%E4linen_k%E4ytt%F6koirakokeiden_koeohje_JULKAISTU.pdf

    Terveisin Reima Halonen

    1. admin says:

      Kiitos, Reima, kommentista

      yt Heidi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.