Nousevissa SM-tunnelmissa

Taas on se aika vuodesta, kun suojelun mestaruuskisat ovat ovella. Viime vuosina SM:t ovat olleet mukavasti katselumatkan päässä, ja nytkin ajomatka Turkuun on varsin inhimillinen. Vaikka oman koiran kanssa osallistuessa ei ajokilometrejä tullut laskettua, on näin penkkiurheilijan roolissa sitä tullut tehtyä. Vastaavasti, joitakin vuosia sitten en olisi kyennyt ajattelemaan, että elämää on viheriön ulkopuolella. Nykyään kisojen sivusta seuraaminen sujuu jo ihan luontevalla rutiinilla.

IGP-suojelua

Tänä vuonna ovat jaossa sitten ensimmäiset IGP-mestaruusmitalit. Vaikka vuosien varrella suojelun – ja koeohjesäännön – nimi lyhenteineen ovat vaihdelleet, ei tuo viimeisin IGP oikein tahdo istua korvaan. Mutta ehkäpä siihenkin tottuu.

Yleisesti ottaen, mestaruuskilpailujen osallistujamäärä tänä vuonna on hienoinen pettymys. Ainoissa arvokisoissamme toivoisi starttaajia olevan enemmän, vaikka onkin ymmärrettävää, että välivuosia tulee, ja toisaalta tapahtuu myös sukupolvenvaihdosta. Ihan täysin uusiksi ei osallistujakaarti kuitenkaan ole mennyt, tuttuja nimiä on mukana edelleen. Starttilista näyttää lukua 43, ja sen mukaan neljäsosa koirista on tuonteja, loput kotimaan kasvatteja. Tällainen suhdeluku vaikuttaa oikein hyvältä.

Kiitos järjestäjille, jotka arvostavat koiranohjaajien tekemää työtä, ja tarjoavat kisat osallistujamäärästä huolimatta urheilutunnelmaa nostattavasti nelipäiväisinä. Toivottavasti arvonnan jälkeen kilpailijoiden suoritukset jakautuvat kisapäiville siten, että jännitettävää riittää loppuun asti.

Jälkipyykin aiheet

Tuomarien nimet ovat tuttuja, samoin maalimiesten – yhtä lukuun ottamatta. Googletin, mutta en löytänyt mitään Kelly Riedman -nimellä. Milloin meiltä loppuivat kotimaiset kilpailuavustajat?

Maalimiesten tehtävä on vaativa, ja suoritukset ovat yleisön tarkan katseen alla, aivan kuten koirat ja ohjaajatkin. Uskon, että suoritusten onnistuminen jännittää kilpailuavustajia lähes yhtä paljon, kuin kilpailijoita itseään. Pysykää maalimiehet pystyssä, kuormittakaa tasapuolisesti ja riittävästi, ottakaa kiinniotot vastaan turvallisesti – älkääkä talloko koirien jaloille. Näillä eväillä niin kilpailijat, kuin katsomokin, pysyvät tyytyväisinä.

Jotain tällaista saa kyllä esittää 🙂

Tuomareiden arvostelulinjat ovat tunnetusti yllätys, viimeistään ulkomaille arvokisoihin mentäessä, mutta nyt kisoissa on kauttaaltaan kotimainen tuomarikattaus, joten josko selviäisimme tällä kertaa ilman turhia yllätyksiä ja ihmetyttäviä tulkintoja.

Jos ei ole tuomarin tehtävä helppo, ei se ole helppoa yleisönkään puolella. Suojelun ”ydin”, se tärkein, on kärsinyt merkittävästi viime vuosien sääntömuutoksista. Erityisesti painotukset hallinnan ja tekniikan suuntaan ovat aiheuttaneet sen, että näkemyserot suorituksista – ja koirien ominaisuuksista – ovat kärjistyneet entisestään. Voisinpa melkein sanoa, että nykyisellään koemuoto ei palvele kaikkia kasvattajia, eikä varmasti täysin miellytä kaikkia ohjaajiakaan. Vahvan suojelukoiran vääntäminen sääntöjä vastaavaan tekniikkaan hallinnassa on melkoinen temppu. Suoritusten katselu ja tulkitseminen vaatiikin tarkkaa silmää, mikäli haluaa lajista irti muutakin, kuin ”koiratanssia”. Urheilumuotona laji on ”ihan kiva”, mutta suojelun syvimmän olemuksen kannalta… nah.

Jokaiselle jotakin

Odotan kisaviikonloppua joka tapauksessa mielenkiinnolla. Toivon yleisön näkevän koirakoilta koulutustasojensa mukaisia, onnistuneita suorituksia. Osa kilpailijoista on mukana suurin odotuksin, osa kokemuksen kannalta, ja osallistumisen ilosta. Olisi hienoa, jos jokainen kilpailija yltäisi sellaiseen suoritukseen, jota koirakon osaamiselta voi rehellisesti odottaa. Ja vaikka ”jälkipyykki” kuuluu myös koiraurheiluun ja SM-tunnelmaan, sillä omalla perussuorittamisellaan tuskin kenenkään tarvitsisi olla viikonloppuunsa pettynyt.

WUSV tähtäimessä

WUSV-MM-kisoihin Italiaan toivon Suomesta lähtevän suorituskykyisen, varman ja vahvan joukkueen. Ainakin siihen osallistujaluettelon perusteella on täydet mahdollisuudet.

Toivotan tosi paljon onnea ja menestystä kilpailijoille, tasapuolista ja turvallista työskentelyä maalimiehille, selkeätajuista ja oikeudenmukaista arvostelulinjaa tuomareille, sujuvaa kilpailuorganisaatiota kaikkien kannalta – ja miellyttäviä sääolosuhteita, sekä kaikenkaikkiaan elämyksellistä viikonloppua koiraurheilun merkeissä niin siellä viheriöllä, kuin katsomonkin puolella.

Oletko jo katsonut näitä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.