Mitä kuuluu Saksanpaimenkoiran terveydelle?

Pikainen katsaus Kennelliiton terveystietokantaan näyttää, että suurin osa rodusta on kuvausten perusteella lonkiltaan ja kyynäriltään hyvää tasoa, ja selkäprobleematkin näyttävät vaatimattomilta. Pentueiden ja rekisteröintien määrään suhteutettuna kuvaustulokset näyttävät kuitenkin aika vähäisiltä. Olen tässä kohdin skeptikko, enkä siis purematta niele näkemääni. Arvioisin, että tietokannassa näkyvät parhaat tulokset. Kaikki koirat eivät päädy tutkimuksiin, huonoja tuloksia ei lähetetä, ja kuvatuista useat rikkinäiset jäävät jo välikuvavaiheessa eläinlääkärin pöydälle. Ehkäpä tietokantaan pitääkin suhtautua tietyllä varauksella.

Kurkistus kulisseihin

Olin jokin aika sitten kuvausreissulla, ja kysyin samalla eläinlääkärin tuntumaa rodun terveystilanteeseen. Vastaus ei yllättänyt – koirat eivät ole sen terveempiä, kuin ennenkään. Mutta miksi? Pevisat, indeksit, raja-arvot – pitkään käytettyjä mittareita, ja vaatimuksia, joilla olisi pitänyt olla jo merkitystä. Luustoa pystytään kontrolloimaan kuvaamalla, mutta kuvat eivät rotua paranna. Ainoa toimiva kontrolli on kasvattaja ja jalostusuroksen omistaja, sekä pennun omistaja. Tiedän, että asialla on ihmisiä, jotka vilpittömästi tekevät kasvatustyötä terveellä koiramateriaalilla. Mutta arvelen, että on myös niitä, jotka pelaavat asialla ”noppaa”.

LTV

Kun LTV-lausunnot otettiin käyttöön, vallitsi positiivinen uteliaisuus, ja orastava luottamus selkäkuvausten vaikutuksesta jalostukseen, ja sitä kautta terveyteen. Mutta halukkaille on jätetty iso ”porsaanreikä”. Pentueen rekisteröinnin ehtona on selkäkuvaus, mutta Kennelliiton ohje ei rajoita jalostukseen käyttöä selkätuloksen perusteella – ainoastaan suosittelee. Rotujärjestö on samalla linjalla. Lonkille ja kyynärille on annettu raja-arvot, mutta miten ne eroavat tärkeydessä muista nivelistä, saati selästä?

-”LTV-muutosten yleisyydestä eri roduissa ei juurikaan ole vielä tietoa. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta. Kaikkia oireettomia koiria voi käyttää, mutta LTV1–LTV4 -tuloksen saaneet koirat suositellaan yhdistämään vain LTV0-koirien kanssa. Tällaisten yhdistelmien jälkeläisiä suositellaan kuvattavaksi, jotta LTV-muutosten periytymisestä ja merkityksestä saadaan lisää tietoa.”

LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirilla sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV altistaa lanne-ristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa. Kotikoirina sairastuneet koirat pärjäävät usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma.”

Kuvauksista saadun aineiston piti olla materiaalia, joilla Kennelliitto selvittäisi lannerangan, ja erityisesti LTV1 (jakautuneen ristiluunharjanteen) perinnöllisyyttä, sekä siitä mahdollisesti seuraavaa alttiutta vakavampiin ongelmiin. Haluaisin mielelläni nähdä saatuja tutkimustuloksia, ja miten ne vaikuttavat raja-arvoihin, ja sitä kautta terveyteen. Täytyyhän jalostuskoirien kuvauspakolla jokin virka olla, eikö?

Kennelliiton lausunnot

Olen niin monelta taholta kuullut virallisten lausuntojen, ja kuvaavien eläinlääkärien risteävistä lausunnoista koirien röntgenkuvista, että heikottaa. Osa eläinlääkäreistä ei enää suostu antamaan kuvista ennakkolausuntoa, koska kiukkuiset koiranomistajat ovat tulleet ”lankoja pitkin” ihmettelemään, kun A:na lähtenyt kuvaustulos on kennelliitossa muuttunut ”Ö:ksi”. Kyse ei ole pienistä heitoista, joten tulkintojen laatu ihmetyttää, koska jopa maallikko erottaa A:n lonkat C/D lonkista kuvia katsoessaan. Toinen ihmetys on Saksanpaimenkoiralla lannerangan loppuosan kuvaukseen liittyvä kuvien määrä. Ristiluun tilanne, ja normaalien nikamien määrä näkyy hienosti yhdestä sivukuvasta, siihen ei tarvita ylimääräistä selkärankakuvaa. Ja sitten vielä tuo kahden vuoden ikäraja spondyloosin toteamista varten. Olen nähnyt jalostukseen käytettävän nuoria koiria, joilla on todettu eriasteisia muutoksia, joten mitä virkaa kuvauksilla on? Mieltä ei lämmitä lainkaan se, että tällaisesta informaatiosta maksetaan lausuntojen yhteydessä selvää rahaa.

Itse pidän edelleen luotettavampana tiedonlähteenä hyvää ja asiantuntevaa eläinlääkäriä, joka ei laskuta tietojen arkistoinnista, vaan siitä oikeasta tutkimustyöstä. Harmittaa, että kennelliiton indeksit ovat kuin kiveen kirjoitettuja faktoja, jotka ohjaavat jalostusta, olivatpa ne oikeassa tai eivät. Todella harmillista kaikkiaan rodunjalostustyön kannalta, että olemme niin syvässä oravanpyörässä kennel-bisnes-liiton kanssa.

Miksi Saksanpaimenkoira ei ole terveempi?

Kun indeksit otettiin käyttöön, en ollut niiden kannalla, enkä ole edelleenkään, koska systeemi ei mielestäni toimi. En myöskään pidä siitä, että yhdellä taholla on monopoliasema röntgenkuvien lausunnassa. Tilanne voisi olla toinen, jos kyse olisi aivan todella surkeasta eläinlääkäritasosta suomessa. Mutta enpä usko, että tilanne on niin katastrofaalinen. Itse näen suuren ristiriidan ja epäloogisuuden selkäkuvauspakon ja kuvaustulosten kesken. Mitä merkitystä on kuvauksilla, jos tulokset eivät vaikuta jalostuskäyttöön? Onko tässä kätkettynä jokin logiikka, jota en ymmärrä?

Koirien terveystietoja on ollut mahdollista kerätä systemaattisesti ja kattavasti reilut toistakymmentä vuotta, ja enemmänkin. Kennelliitto on tiedottanut lonkka- ja kyynärtilanteen parantuneen monilla roduilla. Miten tilastot on laskettu? Kuvatuista, vai kaikista rekistreröidyistä kuvausikäisistä? Indekseihin eivät vaikuta lopetetu koirat, joiden tuloksia ei ole tilastoitu. Eli, kuvauksista, indekseistä ja tilastoista huolimatta luusto-ongelmat kulkevat edelleen koirissa. Ja miksikäs ei, sillä mitään todellisia rajoja ei ole. Jos olisi, rekisteröintimäärät romahtaisivat, ”puolet” jalostuskoirista olisi pakko hyllyttää, ja tämähän rajoittaisi koiraharrastuksen toteuttamista. Joka puolestaan tyrehdyttäisi rahavirtaa kennelliittoon.

Muutakin huomioon otettavaa

Polvet ovat Saksanpaimenkoirilla yksi terveystekijä, ja myös olkavarren dysplasiaa esiintyy, mutta niistä ei ole lainkaan kuvausvaatimuksia. Luustolliset terveystekijät tuntuvat yllättäen kuitenkin aika pieniltä ongelmilta suhteutettuna erilaisten allergioiden ja autoimmuunisairauksien esiintymiseen rodussa. Myös perianaalifistelia oli yhdessä vaiheessa virallisesti vieras käsite rodun sisällä, kunnes tapaukset räjähtivät käsiin, eikä ongelmaa voinut enää lakaista maton alle. Miksi asioiden pitää pahentua äärimmilleen, ennen kuin niihin reagoidaan?

Suurin syy perintötekijät

Olen omakohtaisten kokemusten vuoksi ollut pidempään kiinnostunut niistä mekanismeista, jotka käynnistävät koiran autoimmuunisairauden. Samalla olen useampaan otteeseen törmännyt kommentteihin, joissa koirien sairastumisesta syytetään stressiä. Ja tällä stressillä on tarkoitettu nimenomaan ihmisen ja/tai olosuhteiden aiheuttamaa stressiä. On totta, että ympäristötekijät voivat toimia laukaisijana ja saada sairauden puhkeamaan. Koiralla täytyy kuitenkin olla perimässään kyseiseen autoimmuunisairauteen selkeä alttius, joten sairastuminen on kaikkea muuta, kuin yksiselitteistä.

Vaikuttaako systemaattinen lääkintä immuunijärjestelmään?

Entäpä sitten yli-innokkaat koiriensa lääkitsijät. Ihmisten tarpeista lähtevä yleinen elämäntapa – johon pakotamme myös koiramme – on muuttanut elinympäristöä luonnonvastaiseksi, ja vaikutukset näkyvät myös koirissa. Eräs eläinlääkäri totesi, että koirien läpi eliniän toistuvat rokotukset ovat ylimitoitettuja. Voiko liiallinen rokottaminen sekoittaa luonnollisen immuunijärjestelmän toiminnan? On selvää, että koirien rokottaminen on välttämätöntä, ja että niillä turvataan sekä koirien, että ihmisten terveyttä, mutta voisiko rokotusohjelman keventäminen olla yksi terveyden edistämisen mahdollisuus? Kuinka vaikeaa olisi mitoittaa rokotukset koiran muodostamien vasta-aineiden, kuin etukäteen määrätyn kiinteän ohjelman mukaisesti?

Ravinnon uskotaan myös vaikuttavan immuunipuolustuksen toimintaan, ja tässä mm. oikeilla vitamiineilla on osuutensa. Jos haluaa olla todella tarkka, pitää koiranruokapussin kyljestä tarkastaa, missä ruoka on valmistettu, tai paremminkin, missä ruoan raaka-aineet on tuotettu. Mutta, mehän ostamme koirillemme laadukkaita kuivaruokia juurikin sen vuoksi, että meidän ei tarvitse tietää, onko lampaanliha tuotettu alueella, jossa on oikea määrä ravinteita ja vitamiineja takaamaan ruoan hyvä ja turvallinen koostumus. Me haluamme luottaa ruokapussin tuoteselosteeseen ja sisältöön, ja sen koiralle tarjoamaan hyvinvointiin. Kaikista mahdollisista koiraa ympäröivistä haittavaikutuksista huolimatta suurin osa immuunipuolustukseen liittyvistä ongelmista johtunee kuitenkin geneettisistä tekijöistä.

Valinnoilla voi vaikuttaa

Suureen osaan terveystekijöitä voi vaikuttaa jalostusvalinnoilla. Koiran genetiikalla on oma osansa sekä luuston, että immunologisten sairauksien periytyvyydessä. Ei tarvitse taivuttaa rautalankaa ymmärtääkseen, että Saksanpaimenkoirakasvatustyö vaatii melko poikkeuksellista kasvattajaideologiaa monestakin syystä.

Ja jotta ei unohtuisi, kasvatustyön tuloksista ja sairaista koirista maksavat sekä kasvattaja, että koiranohjaaja. Hyvä kasvattaja korvaa sairaan pennun, mutta mikään ei korvaa aikaa, eikä rahaa, joka kuluu koiran kanssa puuhaamiseen. Ja kenties taas seuraavan, ja seuraavan, ennen kuin se terve, ja hyvä, koira osuu käteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.