Betty v. Bonsdorf

Teksti: Rudi Heuer

Betty v. Bonsdorf, s.7.5.66

Urheilu koirien kanssa kehittyi erittäin positiivisesti, aktiivisten koiranohjaajien lukumäärä kasvoi, joten harjoitustunteja täytyi rationalisoida. Jaoimme harjoituksissa tottelevaisuuden ja suojelun erI harjoitusilloiksi. LG-valintakokeet lähestyivät, olimme ilmoittaneet kolme koiraa; Friedel Werres ja koiransa Amor v. Dürener Land, minun pienuuteni Edi v.d. Doktorsburgin (Jonnyn) kanssa. Kolmas oli eräs uusi harrastaja varsin nuoren nartun kanssa, sellainen, jota emme olleet lainkaan osanneet laskea mukaan. Hän oli Hans Willems Betty von Bonsdorf’in kanssa. Tämä narttu oli Andreas Grobuschin toisesta pentueesta – kasvattajan, joka antoi erittäin suuren arvon hyville käyttöominaisuuksille, joskaan näillä koirilla ei kuitenkaan tarvinnut välttämättä olla hyvää rakennetta.

Yllättävä harjoituskaveri

Hans Willems oli tullut piiriimme, kun vielä toimimme Postin urheilukentällä viimeisiä kertoja. Hän tuli harjoituksiin Afgaaninvinttikoiran kanssa, jolle hän halusi kouluttaa vain hieman tottelevaisuutta. Tällöin hän tosiaankaan ei ollut kovin pitkällä, sillä jos tämä koira vapautui kerrankin taluttimesta, sitä ei saanut enään kiinni. Siihen aikaan laskimme aina harjoitustunnin jälkeen kaikki koirat vapaasti juoksemaan. Näin ne tottuivat kunnolla toisiinsa, eikä tappeluja ollut koskaan. Vasta tällöin Afgaani antoi itsensä kiinni. Kun se laskettiin vapaaksi, ryntäsi koko lauma sen perään. Luonnollisesti se oli liian nopea saksanpaimenkoirien saavutettavaksi, mutta mielenkiintoista oli, että tämä koira antoi koko lauman tulla luokseen, ja vasta sitten hävisi tuulennopeasti paikalta. Nauroimme aina sille. Me sanoimme toisillemme – ”se joka toimii afgaaninsa kanssa huomaa hetken kuluttua itse, ettei sen koulutuksesta tule mitään ja jää toiminnasta pois itsestään menettäen näin mielenkiintonsa.” Mutta siinä me erehdyimme.

Kohtalokas koiranvaihto

Ei kestänyt kauaa, kun hänellä oli pieni saksanpaimenkoiranarttu, Betty. Se kehittyi varsin erinomaisesti, kuitenkaan kukaan ei uskonut, että siitä voisi tulla niin erinomainen käyttökoiranarttu, kun siitä sitten kehittyi! Luonnollisesti iloitsimme koiran ja ohjaajan erinomaisesta kehittymisestä. Meillä oli muutama varsin erinomainen koira alaosastossamme, sinä vuonna oli Heinz Klaer voittanut LG:n mestaruuden koirallaan Junker v. Unionsbruch ja Amor oli jo kauan kuulunut LG:n parhaimpiin koiriin, eikä minun Edi’änikään (Jonny) voinut unohtaa. Oli oikeastaan vahinko, ettei ammattini ja tehtäväni alaosaston puheenjohtajana mahdollistaneet enemmän aikaa koiralleni, tämä harmittaa minua vieläkin usein.

Kantti koetuksella

Betty oli vasta 2,5 vuotias ja monet epäilivät, olisiko se vielä valmis osallistumaan mestaruuskilpailuihin. Myös minä halusin tietää, voisimmeko luottaa narttuun täysin ja ja sen vuoksi eräänä viikonloppuna matkustin Hansin ja Bettyn kanssa vielä kahteen raskaaseen pokaalikilpailuun. Nämä kilpailut käytiin lauantaina Niederbardenbergissa ja sunnuntaina Tüvnishaidessa. Tiesin, että siellä vaadittiin paljon suojelussa, ja että siellä mentäisiin suoraan asiaan. Jos Betty kestäisi tämän kovan kuormituksen, ei mestaruuskilpailuissa voisi tapahtua mitään yllättävää. Sen jälkeen, kun olin seurannut Bettyn suorituksia molempina päivinä näissä tilaisuuksissa, olin varma, että se ei nolaisi meitä Mainzissa.

Torstaina ennen mestaruuskilpailuja ajoin Hansin kanssa Mainziin, tutustuimme siellä hetken paikkoihin ja jatkoimme matkaa Alzeyhin majapaikkaamme. Hans tunsi alueen hyvin, koska hän joutui ammattinsa puolesta liikkumaan siellä paljon, ja näin meillä oli siellä hyvät olosuhteet. Muut kilpailijamme tulivat myöhemmin, ja vielä sunnuntaina tuli lähes koko alaosasto bussilla Mainziin – kokeakseen jotakin ainutkertaista.

Täysi tyrmäys

Perjantaina aloitettiin tosissaan. Bettyllä oli ensin jälki, jonka arvosteli Georg Brendel LG Bayern-Nordista. Miehellä oli suoritusten arvostelussa suurisuuntainen linja” ja täällä – josta olin yllättynyt – Bettyn suoritus arvosteltiin reilusti. Kun tulimme paikalle, oltiin jo niin pitkällä, että koira ennen Bettyä sai 99 pistettä hyvästä suorituksesta. Bettyn jälki ei ollut yksinkertainen: se kulki yli karkean kynnöksen, ja kolmella sivulla oli kohoutumia. Betty työskenteli vastaavalla tavalla kuten edeltäjänsäkin, mutta se oli tuomarille aavistuksen liian nopea, ja sai sen vuoksi yhden pisteen vähemmän, siis 98 pistettä. Näin Bettyllä oli varsin erinomainen lähtökohta-asetelma. Arpa, jonka Hans oli nostanut oli varsin suosiollinen, lauantaina hänellä oli tottelevaisuus, ja sunnuntaina suojelu. Seurasin tottelevaisuutta kahden ystäväni kanssa, jotka olivat Saarista: LG-puheenjohtajan Berrangin ja ao Differten puheenjohtajan Meyerin kanssa.
Koska molemmat olivat sokeita, minun piti kuvailla heille ”heidän” osanottajansa, Oskar Schwarzin (moninkertainen voittaja), sekä Bettyn suoritusta. Oskar Schwarz sai koirallaan 98 pistettä, ja sen vuoksi sanoin molemmille ystävilleni, että Bettyn olisi saatava 102 pistettä. -”Niinpä niin”, sanoi Berrang, ”katsot koiran suoritusta ruusunpunaisten lasien läpi”.”

Tunnetuksi sekunneissa

Sitten tuli Bettyn arvostelu. Walter Flebbe, ns. koulutuspäällikön oikea käsi, ei kommentoinut suoritusta kovinkaan pitkään -”Se oli täydellinen tottelevaisuus. 100 pistettä enempää ei ole jaettavana, mutta enemmän se
olisi kuitenkin ansainnut – se oli unelma suoritus.” Nyt oli Betty kaikkien huulilla ja siitä tuli hetkessä ennakkosuosikki. Katsojat halusivat tietää, mitä se voisi tehdä suojelussa ja esitettyihin kysymyksiin vastasimme ainoastaan, että ”tulette hämmästymään”. En aikaisemmin, enkä myöhemminkään ole nähnyt niin vähän ihmisiä katsomon takana tauolla suojelu suoritusten aikana, kuin Betty’n tullessa sisään stadionille. Kukaan ei halunnut jäädä näkemästä sen suoritusta.

Kaikki pelissä

Meille se oli lähes kestämättömän jännittävä tilanne. Kuten aina tällaisissa tilaisuuksissa, olin nytkin sijoittanut henkilön jokaisen piilon läheisyyteen, kiinnittämään koiran huomion piiloihin siltä varalta, että Betty ei kiertäisikään niitä. Mitään ei nyt jätettäisi sattuman varaan. Mutta varotoimet eivät olleet tälläkertaa lainkaan tarpeellista. Kun Betty lähetettiin risteilyyn, tunnelma oli niin tiivistynyt, että kuulimme vain sen hakkaavan laukan, kun katsojat pidättivät hengitystään hiljaisuuden vallitessa. Oli suuremmoista seurata, kuinka koira kiersi piilot ja tuli sitten vartiointiin. Betty vartioi aina niin lähellä, että saattoi koskettaa alaleuallaan suojahihaa ja niin se teki tälläkin kertaa. Kokonaisuudessaan fantastinen suoritus eikä yleisön taputuksille tahtonut tulla loppua. Kaikki olivat vakuuttuneita siitä, että tämän koiran tulisi voittaa.

Tähti oli syttynyt

Pisteitä ei siihen aikaan annettu heti tiedoksi, joten oli aina ihmisiä, joilla
oli salaisia tietolähteitä ”pääpaikkaan”. Saimme kuulla, että Betty olisi saanut 98 pistettä ja olisi siten voittanut. Mutta pystyikö näihin ihmisiin luottamaan vai halusivatko he tehdä itsensä vain tärkeäksi. Epävarmuus jäi kalvamaan! Sitten kun koiranohjaajien vuoro oli marssia stadionille, olin sijoittuneena paikallani luonnollisesti stadionin portille. Jokainen koiranohjaaja kantoi kylttiä, jossa oli numero. Tämä numero olisi hänen sijoituksensa. Hans kantoi kylttiä numero 3, ja olin kuin puulla päähän lyöty. Sisääntuloportilla vallitsi kaaos, sillä numero 1:n oli ottanut joku, joka ei kenenkään käsityksen mukaan voisi olla voittaja. Erehdys havaittiin kuitenkin hyvin nopeasti, ja Hans nyt sai numeron 1. Stadonillahan ei kukaan tiennyt, mikä järjestys tulisi olemaan, ja kaikki olivat tavattoman jännittyneitä. Sitten se selvisi: ensin tuli orkesteri, sitten lipunkantajat ja koetuomarit – ja vihdoin ilmestyi ensimmäisenä Hans Bettynsä kanssa. Sellaista, mitä tämän jälkeen tapahtui katsomossa yleisön joukossa en ole milloinkaan aikaisemmin kokenut. Ihmiset halailivat toisiaan ja luulenkin, että ketään toista Bundessiegeriä ei ole ennen, eikä sen jälkeen juhlittu yhtälailla, kuten Bettyä Mainzissa. Se oli minun siihenastinen hienoin kokemukseni koiraurheilussa.

Kirjoittajan meriittejä

Ylläolevan tekstin on kirjoittanut SV-koetuomari Rudi Heuer OG-Dürenin
muistokirjoituksessaan. Hänen henkilökohtaisia ”paalupaikkojaan”;
1949 OG Balkhausen jäsen
1.1.1950 virallisesti SV:n jäsen
1.7.1951 OG Dürenin jäsen
1954 OG Dürenin koulutusvastaava
1956 lisäksi jalostusvastaava
1958 1. puheenjohtaja vuoteen 1989

Ensimmäinen LG-valintakoe Bosco vom Haus Dousin kanssa
Yhteensä 12 LG-valintakoetta: (7xBosco, 1xUwe v Haus Leander, 4xEdi v.d Doktorsburgin kanssa)
1952 Ensimmäinen BSP Boscon kanssa (yhteensä 3xBosco, 1x Edi, kerran 7. ja kerran 9.)
1972 Koetuomari
1972-1975 LG5:n johtokunnan jäsen
Koetuomarina
3x LG-FH kokeen arvostelu
2xLG-valintakokeessa (B ja C)
1xBSP:ssa (A)
1xHollanin mestaruuskilpailuissa (B)

Oletko jo katsonut näitä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.